–– Taloon menijää tervehtii kunnollisen valtion vaikutelma, arvokas muttei ylellinen, huomaavainen muttei päällekäyvä, tehokas mutta yksityisyyttä arvostava. Näin demokratioiden pitäisikin rakentaa palvelijoilleen.
Peter Davey, The Architectural Review 1245, marraskuu 2000
1990-luvulla oli Helsingin ydinkeskustassa lähellä Tuomiokirkkoa Meritullinkadun ja Kirkkokadun kulmassa tyhjilleen jäänyt tontti, jota ympäröivät suojellut arvorakennukset. Se oli toiminut tilapäisenä pysäköintialueena vuodesta 1971 lähtien, jolloin paikalta purettiin C. J. von Heidekenin 1863 suunnittelema Helsingin yliopiston käytössä ollut rakennus. Valtion kiinteistölaitos päätti rakennuttaa tontille virastotalon sosiaali- ja terveysministeriötä varten. Kiinteistölaitos järjesti vuonna 1996 arkkitehtuurikutsukilpailun, jonka voittaneen ehdotuksen pohjalta talo suunniteltiin ja rakennettiin. Ministeriön toimitilat olivat ennen uudisrakennuksen valmistumista sijainneet kolmessatoista eri osoitteessa. Uudisrakennukseen muutti kolmisensataa virkailijaa.
Uutta ministeriötä ympäröi yhtenäinen kivikaupunki. Rakennukset edustavat pääosin uusklassista arkkitehtuuria, mutta joukossa on myös yksittäisiä funkis- ja jugendtaloja, jopa muutama uudempi peltiverhottu nauhafasadi. Lähimpien rakennusten katujulkisivuja jäsentävät voimakkaasti profiloidut horisontaalilistat ja pilasterit; julkisivupintoja tasavälein aukottavia pystysuorakaiteen muotoisia ikkunoita on sijaintikerroksesta riippuen korostettu erilaisin kehyksin ja muotoaihein.
Julkisena rakennuksena ministeriön on perusteltua erottua ympäristöstään, samalla kun se sitoutuu yhtenäisen kaupunkimiljöön pääperiaatteisiin. Kadun puoleinen kattomuoto jatkaa naapurien linjaa. Julkisivuja liittää naapuritaloihin vastaavanlainen jäsentely, joka on saatu aikaan nykyarkkitehtuurin keinoin, isojen ikkunapintojen reliefivaikutelmalla ja kapeilla ikkunanauhoilla. Julkisivujen umpiosat on verhottu suomalaisella graniitilla. Materiaalivalinnasta käytiin talon valmistuttua jonkin verran keskustelua, koska se poikkeaa naapureiden rappauspinnasta, mutta se korostaa samalla julkisen rakennuksen identiteettiä. Sisäpihan puolella julkisivut ovat betonia ja niissä on nauhaikkunat. Ratkaisu viittaa perinteiseen rakentamistapaan: pihajulkisivut on ollut tapana käsitellä vaatimattomammin kadun puoleisiin verrattuina.
Talossa on viisi toimistokerrosta. Kuudes kerros on varattu ministereille ja heidän avustajilleen; sen yläpuolella on vielä ullakko saunaosastoineen sekä neuvottelu- ja koulutustiloineen. Talon päätilassa, korkeassa sisääntuloaulassa, avautuu näkymiä kaikkiin kerroksiin ja rakennuksen eri osia yhdistäville kulkusilloille. Korkeiden ikkunoiden kautta myös ohikulkijat näkevät kadulta käsin valon heijastuksia vaalean ruusunpunaisilla stuccoseinillä sekä vilahduksia valkoista seinäpintaa pitkin kiipeävästä Robert Lucanderin taideteoksesta. Katutasolla ovat aulan lisäksi monikäyttöhalli, kirjasto ja henkilökunnan ravintola.
