Toimittaja Riitta Astikainen kierteli vuonna 1995 Helsingin uusia rakentumassa olevia asuntoalueita, Herttoniemenrantaa ja Ruoholahtea, ja totesi: Mitä keskinkertaisempaa, sen parempaa. Se on rakentamisen henki Helsingissä.
Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ilmestyneeseen artikkeliinsa hän löysi myös onnistuneen kohteen. Arkkitehti Pekka Helinin toimisto on piirtänyt Ruoholahteen komean talon, Asunto Oy Laivapojan,
hän kirjoitti ja kysyi: Miten ympäristöstään selvästi edukseen erottuva kokonaisuus saatiin aikaan?
Artikkelissa haastatellun Pekka Helinin mukaan lähtökohtana oli mahdollisimman hyvien asuntopohjien suunnittelu. Pohjat poikkesivat ajalle tyypillisistä ratkaisuista. Asuntojen keskipinta-ala on 68 m², monet isoimmista asunnoista ovat jaettavissa. Kaikissa huoneistoissa on tilava parveke tai kattoterassi, osassa oma sauna. Korttelin muodon, monitahoisten kaavamääräysten, kerrosalan ja yksityiskohtaisen tilaohjelman sovittaminen yhteen osoittautui kuitenkin työlääksi ja vaati kolmen kuukauden intensiivisen ponnistelun onnistuakseen. Samalla taisteltiin hankkeen hinnasta. Muutoksia jouduttiin tekemään joka vaiheessa.
Rakennuksen paikka on näkyvä ja merkittävä: itäsivu rajaa Ruoholahden uutta asuntoaluetta kantakaupungin suuntaan, pohjoinen siipi muodostaa kaupunkikuvaa kanavalle päin. Julkisivuihin piti luoda oikeanlainen rytmi. Korttelin rakennusmassa jaettiin kolmeen osaan. Osat ovat kuusikerroksisia, lukuun ottamatta kulmatornia, jossa kerroksia on kahdeksan. Porrashuoneita on yhteensä kuusi. Teräsrakenteiset parvekevertikaalit liittävät rakennusmassan osat yhteen. Parvekkeiden lasifiligraanikentät toimivat prisman tavoin kooten ja heijastaen valoa päivänkierron mukaan.
Laivapoika on kustannussyistä toteutettu betonielementeillä. Elementtien mittakaava saatiin pienemmäksi sijoittamalla niiden saumat julkisivuissa ikkunoiden ylä- ja alalinjaan, vaikka se oli teknisesti vaikeampi ratkaisu kuin välipohjien kohdalla olevat saumat. Elementtien siniharmaa väri tuotettiin sekoittamalla valkobetoniin sinistä ja mustaa. Värit oli jo aikaisemmin testattu elementtitehtaalla. Uurteet syntyivät elementtien pintaan muotilla, joka tehtiin varta vasten tehtaalla arkkitehtitoimistossa laaditun pahvimuotin mukaan. Volyymia kevennettiin sijoittamalla ikkunat lähelle nurkkia, jotka pellitettiin. Kadun puolella pohjakerrosten julkisivuverhouksena on mattahiottu musta graniitti. Paikalla muuratut liuskekivimuurit reunustavat länteen avautuvaa, kivettyä ja istutettua sisäpihaa leikki- ja oleskelualueineen. Asukkaiden yhteistiloja on pihatasolla, ja yhteinen saunaosasto kattoterasseineen sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Porrashuoneiden viihtyisyyteen kiinnitettiin suunnittelussa erityistä huomiota.
Vakiohuoneistojen ohella taloon suunniteltiin erityisasuntoja vammaisille, vanhuksille, perheryhmäkodille ja taidekäsityöläisille. Asuntojen omistusmuodot vaihtelivat, mikä oli tyypillistä Ruoholahden uudisrakennuksissa: hanke sisälsi vapaarahoitteisia omistusasuntoja sekä valtion lainoittamia omistus- ja vuokra-asuntoja. Asunnon ostajille Laivapojan huoneistojen neliöhinta oli aikoinaan verraten edullinen eli noin 6300 markkaa: ne tulivat pari tuhatta markkaa neliöltä halvemmiksi kuin samaan aikaan lähelle valmistuneessa vapaarahoitteisessa Hitas-talossa.
Prosessin aikana arkkitehti sai tiukan tyypin maineen, mutta myös onnea oli mukana: Oli hyvä urakoitsija, aivan loistava vastaava mestari, hyvät elementtisuunnittelijat. Vain peltiurakoitsijan kanssa on käyty hirveät tappelut ja tehty asioita uudestaan.
Lisätietoja: Riitta Astikainen, Helsingin viimeisellä rannalla. Helsingin Sanomien Kuukausiliite 1995.
