Asunto Oy Helsingin Aurinkohalssi

Vuosaaren kylä oli osa Helsingin maalaiskuntaa vuoteen 1966 asti, jolloin Vuosaaren ja Vartiokylän välinen silta avattiin ja kaupunginosa liitettiin Helsinkiin. Kallahdenniemen ja Ramsinniemen huvila-asutus on peräisin 1900-luvun alusta. Muilta osin alue oli maatalousvaltaista, kunnes Saseka aloitti siellä kalkkihiekkatiilten ja kevytbetonin valmistuksen 1930-luvulla. Tuotanto siirtyi muualle vuonna 1978.

Vuosaareen ryhdyttiin rakentamaan kerrostalo- ja rivitaloasuntoja 1960-luvun puolivälissä. Uusi vireä rakennusvaihe käynnistyi 1990-luvun alussa. Nykyisin 39 000 asukkaan Vuosaari on Helsingin suurin lähiö ja tavanomaista monikulttuurisempi: helsinkiläisten137 äidinkielestä suurta osaa puhutaan Vuosaaressa. Tulevien kymmenen vuoden aikana väkiluku saattaa kasvaa vielä 10 000 asukkaalla.

Hiekkarannan tuntumassa sijaitsevan Aurinkolahden asuntokorttelit toteutuivat 2000-luvulla. Samaan aikaan Aurinkolahden itäpuolelle kaivettiin Uutelan kanava, jota ympäröivistä asuintaloista viimeiset valmistuivat kanavan pohjukkaan 2010-luvun puoliväliin mennessä.

Aurinkohalssi sijaitsee Uutelan kanavan lohiportaiden tuntumassa Hellekujan laidalla. Asuntojen kaakkoon suunnatuilta parvekkeilta avautuu näkymiä kanavalle ja viereiseen metsään. Kahden porrashuoneen ympärille sijoittuu 48 vuokra-asuntoa, joiden koko vaihtelee pienistä yksiöistä isoihin kolmen huoneen ja keittiön huoneistoihin. Kattokerroksessa on kaksi omilla terasseilla varustettua omistusasuntoa. Autohalli pihakannen alla on yhteinen kanavan pohjukan asuinrakennusten kanssa. Ensimmäiseen kerrokseen sijoittuvat asuntojen yhteistilat sekä liiketila; niistä on yhteys sekä rakennuksen pohjoispuolelle että etelään parvekkeiden alle muodostuvaan arkadiin. Pihalla rakennuksen kanavan puoleisessa päädyssä on leikkipaikka ja pergoloita, joista yksi rajaa Helleaukion kanavanrannan asuinpihoista ja tarjoaa samalla sekä asukkaille että lenkkeilijöille levähdyspaikan.

Rakennuksen julkisivuverhouksena on valkoiseksi rapattua tiiltä sekä valkoisia ja tummanharmaita metallikasetteja. Parvekkeiden taustaseinillä on tummansinisiksi maalattuja levypintoja.

Lisätietoja Vuosaaresta Wikipediassa, Koneen säätiön sivuilla sekä Kansan Uutisten verkkosivuilla